Tänään 5.9. on yrittäjän päivä. Sen kunniaksi palaamme hetkeksi Selko Digitalin juurille. Kuinka Selkon isä Jere Havo (kuvassa oikealla) päätyi yrittäjäksi ja miksi juuri tälle alalle? Miten Selko Digital sai alkunsa? Sitä käsittelemme tässä tekstissä.

Jeren työhistoria sijoittuu mainosalalle, jossa hän on pyörinyt jo pienestä lapsesta asti. Äidin työn myötä pieni Jere pääsi esiintymään erilaisiin mainoksiin ja tutustumaan mainosalaan paremmin. Ja sille tielle hän jäi kahdeksi vuosikymmeneksi – äidin varoitteluista huolimatta.

Työssä itsessään ei ollut mitään vikaa, mutta jossain kohtaa Jere alkoi kaipaamaan työlle lisää merkityksellisyyttä. Jotain jäi puuttumaan. Alussa työ oli vain tapa tienata elanto, mutta merkityksellisyys nousi ajan kuluessa tärkeämmäksi ja tärkeämmäksi asiaksi.

Mainostoimistossa työskennellessään Jere tutustui ensimmäistä kertaa saavutettavuuteen. Mielenkiinto aihetta kohtaan lisääntyi sen myötä, mitä enemmän hän aiheeseen perehtyi. Lopulta Jere käytti myös vapaa-aikaansa opiskeluun. Saavutettavuus tuntui merkitykselliseltä ja motivoivalta.

Perehdyttyään saavutettavuuteen Jere tutustui alan toimijoihin Suomessa. Pian kävi ilmi, ettei vielä ollut olemassa yritystä, joka keskittyisi pelkästään digitaaliseen saavutettavuuteen. Tästä ajatus siirtyi luontevasti siihen, pitäisikö tällainen toimija olla. Kyllä pitäisi.

Ajatus ei jättänyt Jereä rauhaan ja ajatukset yrittäjyydestä lähtivät kasvamaan. Yrityksen perustaminen yksin kahden pienen lapsen isänä tuntui kuitenkin mahdottomuudelta. Silloin löytyi Louhos Digital, jonka yhteiskuntavastuullinen toiminta oli herättänyt huomiota sosiaalisessa mediassa. Louhoksen kanssa kaikki lähti liikkeelle sähköpostiviestistä ja sitä seuranneesta Teams-palaverista osakas Petteri Poukan kanssa. Jeren ja Louhoksen vastuulliset ajatukset kohtasivat ja muutenkin löydettiin nopeasti yhteinen sävel.

Tässä sitä nyt ollaan, reilua vuotta myöhemmin tekemässä merkityksellistä työtä yrittäjänä. Yrittäjän työ on täynnä epävarmuutta ja kovaa työtä, mutta yhtä lailla vapautta sekä suuria onnistumisen hetkiä. Varmaa on vain se, ettei kahta samanlaista päivää ole. Onneksi Jere ei ole yksin, vaan emoyhtiö Louhos Digital on mukana toiminnassa monella tasolla. Yhdessä täydennämme toisiamme.