Selko Digitalissa on aloittanut uusi työntekijä, Marianna Österlund. Tässä tekstissä Marianna kertoo itsestään, työstään sekä kiinnostuksestaan saavutettavuuteen.

Olen Marianna Österlund, Selko Digitalin uusi saavutettavuusasiantuntija. Aloitin työskentelyn Selkolla joulukuun alussa osa-aikaisesti. Asun Vaasassa, joten työskentelen etänä. Opiskelen Vaasan yliopistossa teknistä viestintää ja teen tällä hetkellä gradua saavutettavista PDF-asiakirjoista töiden ohella.

Kiinnostuin saavutettavuudesta jo varhaisessa vaiheessa opintojani, mutta suurin kipinä syttyi kandin tutkielman tekovaiheessa. Äitini on erityisopettaja, joten olimme jutelleet saavutettavuuteen liittyvistä asioista hänen kanssaan nuoresta asti. Äidin innoittamana löysin työn aiheeksi selkokielen sekä selkeän kielen, ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Saavutettavuus merkitsee minulle ihmisoikeuksien täyttymistä, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Sitä, että kaikki ovat samalla viivalla digitaalisten palveluiden käytössä. Saavutettavuus on minulle sitä, ettei kenenkään tarvitse turhautua vaikeiden sivustojen tai tekstien parissa. Se on rauhaa ja tyyneyttä hektisen arjen keskellä.

Työnkuvani Selkolla tulee olemaan monipuolinen. Työskentelen niin asiakirjojen, verkkosivujen, viestinnän kuin sisällöntuotannon parissa. Tavoitteenani on kasvaa saavutettavuuden monipuoliseksi asiantuntijaksi sekä jakaa osaamistani myös muille. Minulla on paljon ideoita, enkä malta odottaa, että pääsen toteuttamaan niitä.

Selkolla työskentely on ollut unelmani siitä hetkestä asti, kun kesällä kuulin yrityksestä. Nyt olen täällä, enkä malta odottaa, mitä kaikkea siistiä tulevaisuus tuo tullessaan.