Selko Digitalin perustaja Jere Havo sekä Louhos Digitalin toimitusjohtaja Iiro Junnila hymyilevät kameralle punatiiliseinän edessä.

Selko Digital – saavutettavuutta vastuullisille toimijoille

Olemme vuonna 2021 perustettu kokoamme suurempi digitaalisen saavutettavuuden asiantuntija. Tavoitteemme on nousta saavutettavuusalan huipulle ja muutamassa vuodessa olemmekin saavuttaneet vahvan jalansijan alan kärkitekijöinä.

Selko Digital on reilu, näkemyksellinen ja osaava. Niin kliseistä kuin se onkin, olemme aina asiakkaan ja palvelun loppukäyttäjän puolella.

Näin Selko Digital syntyi

Kuten kaikki hyvät tarinat, Selko Digital lähti liikkeelle unelmasta ja toiveesta. Selko Digitalin perustaja Jere Havo haaveili merkityksellisestä liiketoiminnasta ja halusi tehdä maailmasta oikeasti paremman paikan. Pelkät korulauseet eivät saisi kelvata.

Helsinkiläinen Jere työskenteli niihin aikoihin mainosalalla ja tutustui saavutettavuuteen työnsä kautta. Vuosien myötä vastuu saavutettavuudesta lisääntyi ja kokemuksen myötä osaaminen sekä kiinnostus aihetta kohtaan kasvoi entisestään. Samalla Jere huomasi, että Suomessa olisi tilaa saavutettavuuteen erikoistuneelle toimijalle. Ajatukset yrittäjyydestä jäivät kytemään eivätkä jättäneet rauhaan. Oli pakko toimia.

Selko Digitalin Jere istuu suuressa tilassa pehmustetulla tuolilla ja katsoo sylissään olevaa läppäriä.

Kohtaaminen Louhoksen kanssa

Louhos Digital oli tullut Jerelle tutuksi sosiaalisen median kautta ja vakuuttanut rempseällä sekä vastuullisella otteellaan. Ajatus yksinyrittäjyydestä ei tuntunut parhaalta vaihtoehdolta ja Louhos vaikutti sopivalta kumppanilta unelman toteuttamiseen. Jere otti yhteyttä Louhoksen osakkaaseen, Petteri Poukkaan, ja pian huomattiin, että tästä voi oikeasti tulla jotain. Kesällä 2021 perustettiin Louhos Groupin tytäryhtiö Selko Digital Oy.

Ensimmäisenä puristuksena oli Selkon brändin, verkkosivujen ja palvelutarjonnan luominen. Yhteistyössä Louhoksen osaajien kanssa nämä saatiinkin ennätysajassa valmiiksi. Oli aika löytää ensimmäiset asiakkaat ja käynnistää liiketoiminta. Pian pääsimme tekemään ensimmäiset asiakastyömme ja löysimme myös ensimmäiset yhteistyökumppanimme.

Louhoksen osakkaat Petteri Poukka, Iiro Junnila ja Juhani Koskinen poseeraamassa tehdasrakennuksessa koirat sylissään. Petterillä on sylissään Seppo-koira, Juhanilla mäyräkoiransa Matti ja Iirolla mainoskornerin Aleksi, joka ei ole kuitenkaan koira.

Näin yritys kasvaa

  • Vuoden 2021 lopussa Selkon tiimiin palkattiin jo ensimmäinen työntekijä.
  • Vuonna 2022 tiimiin liittyi toinen asiantuntija, eli meitä oli yhteensä kolme.
  • Vuonna 2023 kolmas asiantuntijamme aloitti työnsä.
  • Vuonna 2024 teimme töitä neljän hengen tiimillämme.
  • Vuonna 2025 tiimimme kasvoi kahdella uudella asiantuntijalla.

Vuonna 2025 tiimissämme työskentelee kuusi työntekijää, joista kukin on erikoistunut omaan saavutettavuuden osa-alueeseensa. Lisäksi emoyhtiö Louhoksen kollegat ovat käytettävissämme yhteistyöprojekteissa.

Matka kohti yhdenvertaisempaa digimaailmaa

Ensimmäisestä hetkestä asti olemme tehneet töitä yhdenvertaisemman digimaailman puolesta tunteella ja ammattitaidolla. Saavutettavuuden kenttä tarjoaa rajattomia mahdollisuuksia palveluiden kehittämiseen sekä lisäarvon tuottamiseen, ja me haluamme olla osa niitä.

Olemme vielä pieni joukko ammattilaisia, mutta halumme kasvaa ja kehittyä on suuri. Yhdessä emoyhtiömme kanssa meillä on jo tässä vaiheessa aikamoinen liuta ammattilaisia ja pystymme vastaamaan myös suurempien projektien vaatimuksiin. Ja vaatimuksista puheen ollen: Meille saavutettavuus on paljon muutakin kuin lain vaatimusten täyttämistä. Se on parempaa laatua kaikille.

Konsernin työntekijöitä jonottamassa kahvia. Kaksi jonon perällä olevaa työntekijää katsoo huolestuneena, aikooko Tuukka kaataa itselleen koko pannullisen.