Näkevänä on vaikeaa ymmärtää elämää ilman näköaistia, sillä kokemusmaailmamme rakentuu pitkälti näköaistin varaan. Vaikka silmät olisivatkin kiinni tai peitettynä, ei kokemusmaailma ole lähelläkään autenttista tilannetta. Tässä blogikirjoituksessa yritämme ymmärtää paremmin näkövammaisen elämää apuvälineitä laajemmin. Teksti perustuu sokean henkilön haastatteluun.  

Apuvälineet arkea mahdollistamassa

Näkövammaisen arjen sujuvuus riippuu tarjolla olevasta avusta. Apua voi tarjota toinen ihminen ohjaajan tai avustajan roolissa, opaskoira sekä erilaiset tekniset ja fyysiset apuvälineet. Tärkein apuväline näkövammaiselle on valkoinen keppi, jota käytetään kodin ulkopuolella. Keppi osoittaa näkövamman selkeästi muille ja auttaa henkilöä itseään suunnistamaan sekä havainnoimaan kulkureitin muutoksia. Kepin kanssa voi suunnistaa tutussa ympäristössä itsenäisesti, mutta vieraassa ympäristössä toisen ihmisen tai opaskoiran apu on tarpeen.

Digitalisoituvassa maailmassa näkövammainen suunnistaa esimerkiksi pistenäytön ja ruudunlukijasovelluksen avulla. Avustava teknologia tunnistaa sisällön rakenteen sen koodista ja tulkitsee sitä käyttäjälleen puheena tai pistekirjoituksena. Äänikirjojen kuuntelu sujuu myös erillisellä laitteella, mutta uusien kirjojen löytäminen sieltä on haastavaa. Täytyisi melkein saada suositus joltain tutulta, että pystyisi etsimään.

Kirjoittaminen digimaailmassa sujuu pistenäytön, puhelimen tai sanelutoiminnon avulla. Kirjoitus perustuu useimmiten pistekirjoitukseen, mutta puhelimella voi kirjoittaa myös esimerkiksi piirtämällä kirjaimia näytölle. Se on tosin aika hidasta ja tekstit on muutenkin aina tarkistettava kirjoitusvirheiden varalta.

Avustavia teknologioita on tarjolla monia erilaisia ja jokaisella on oma käyttöjärjestelmänsä. Sokean näkökulmasta selkeä ohjeistus olisi paikallaan, sillä pitkien ohjekirjojen lukeminen ja niistä kaiken tiedon omaksuminen on vaikeaa.

Sokealle verkko on sokkelo

Erilaisten digipalveluiden käyttö sokean näkökulmasta on haasteellista ja aina erilaista. Jotkin palvelut ovat rakennettu saavutettavasti, joitain ei pysty käyttämään lainkaan ja joitakin vasta pitkän harjoittelun jälkeen. Kun näköaisti ei anna tukea sivuston rakenteen tai yleiskuvan saamiseen, on tulevan tiedon ennakointi haastavaa.

Parhaassa tapauksessa palvelut muuttuvat juuri, kun käyttäjä on oppinut navigoimaan edellisessä versiossa. Tämä tuo mukanaan haasteita, sillä uudistusten myötä sivustojen rakenne saattaa muuttua kokonaan.

Sokean näkökulmasta parasta olisi, jos sivustojen rakenteelle olisi standardi, jota kaikki noudattaisivat. Näin sokea pystyisi navigoimaan sivustolla kuin sivustolla, ja muutoksesta olisi varmasti hyötyä myös näkeville käyttäjille. Näkövammaisen näkökulmasta teknisen saavutettavuuden lisäksi kognitiivinen saavutettavuus on yhtä lailla tärkeää, sillä sisällön käsittely on lähes ainoastaan muistin varassa. Sisällön tulisi olla selkeää, ymmärrettävää ja mahdollisimman tiivistä, jolloin sitä on helpompaa muistaa ja käsitellä.

Tasa-arvon monet ulottuvuudet

Näkövammaisen silmissä sivustojen saavutettavuus ei ole ainut tasa-arvon kannalta ongelmallinen asia. On esimerkiksi palveluita, joita näkövammainen pystyy käyttämään itsenäisesti vain osittain. Kun hän sitten soittaa palvelunumeroon esimerkiksi istumapaikkaa valitakseen, joutuu hän maksamaan palvelumaksun samasta asiasta, minkä näkevät hoitavat ilmaiseksi. Raha tuleekin usein vastaan näkövammaisen elämässä, sillä monista palveluista veloitetaan silloin, kun sen hoitamiseen tarvitaan apua.

Työnhaussa näkövammainen hakija jää helposti muiden jalkoihin. Joskus avoimia työpaikkoja ei edes löydy, sillä työnhakusivustot ovat usein vaikeakäyttöisiä ja niiden saavutettavuudessa voi olla puutteita. Työtehtävien kuvauksissa tulisi tarpeeksi selkeästi ilmetä työtehtävät ja vaatimukset, että hakija tietää, kannattaako näkövammaisena edes hakea. Työpaikat itsessään eivät välttämättä ole esteettömiä, jolloin työntekijä tarvitsee avustajaa jokapäiväisessä työssään. Avustajien saaminen puolestaan on välillä haastavaa.

Tiedon löytämisen haaste luo myös rakenteellista epätasa-arvoa. Esimerkiksi tuista, apuvälineistä ja muista arkea helpottavista asioista pitäisi olla saavutettavaa tietoa tarjolla. Näkövammaiset ovat yhtä lailla asiakkaita ja kuluttajia, joten lienee sanomattakin selvää, että yhdenvertaisuuden ei pitäisi rajoittua vain julkiseen sektoriin. Digitaalinen maailma ja sen painoarvo ainoastaan kasvaa, joten jokaisella pitäisi olla tasa-arvoiset mahdollisuudet osallistua.