Työkanava tarjoaa vastuullisia ja tuettuja työnvälitys- ja henkilöstöratkaisuja. Yrityksen tärkein tehtävä on auttaa osatyökykyisiä työnhakijoita työllistymään, eli saavutettavuus on heille itseisarvo. Siksi se oli mukana verkkosivuprojektissa ensimmäisistä hetkistä asti.

Auditoimme Työkanavan verkkosivut kahdessa osassa. Ensimmäinen saavutettavuusauditointi tehtiin jo käyttöliittymälle ennen kuin tekninen toteutus alkoi. Silloin virheitä voitiin korjata jo ennen sivuston julkaisua. Julkaisun jälkeen auditoimme sivun muilta osin loppuun. Toimintamalli oli hyödyllinen asiakkaalle ja auditointi ylitti heidän odotuksensa.

”Yhteistyö Selko Digitalin kanssa oli todella helppoa. Heillä on erittäin asiakaslähtöinen ja ammattimainen ote tekemiseen, joten koko projektin ajan pystyimme luottamaan siihen, että asiat etenevät suunnitellusti ja aikataulussa.   

 Meillä ei ollut aiempaa kokemusta saavutettavuusauditoinnista, joten erityisen tarkkoja odotuksia työn suhteen ei ollut. Kiinnostavaa oli kuitenkin huomata, että projektin loputtua meillä oli kokemus, että odotuksemme ylitettiin. Tähän varmasti vaikutti se, että projektia johdetiin ammattimaisesti ja meidät pidettiin hyvin informoituina projektin kulusta. Tyytyväisyyttä lisäsi myös se, että projektin loputtua meillä oli uutta tietoa ja ymmärrystä saavutettavuuteen liittyen. Lisäksi lopputuloksena syntynyt saavutettavuusauditointiraportti oli viimeistely niin erinomaisesti, että pystyimme hyödyntämään sitä sellaisenaan omassa viestinnässämme. 

 Ensimmäiseksi Selko Digitalista tulee mieleen se, että heillä asiakas todellakin on keskiössä. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että he kuuntelevat tarkasti asiakkaan tarpeita ja kartoittavat myös sitä, millainen ymmärrys asiakkaalla on saavutettavuudesta. Heillä on myös oivallinen tapa sanoittaa saavutettavuuteen liittyviä tekijöitä ja toimenpiteitä niin, että projektin yhtenä lopputuloksena on myös asiakkaan ymmärryksen kasvattaminen saavutettavuuteen liittyen. Uusien oivalluksien ja oppien tarjoaminen saavutettavuuteen liittyen onkin ehdottomasti yksi Selko Digitalin tärkeimmistä arvoista, jota he asiakkailleen tuottavat. 

 Voin lämpimästi suositella Selko Digitalia. Heillä on aito halu ja kyky auttaa organisaatioita huomioimaan ja parantamaan saavutettavuutta. Auditointi on auttanut ymmärtämään ja tarkastelemaan saavutettavuutta uusin silmin ja laaja-alaisemmin organisaation eri toiminnoissa.” 

 Hanna Kukkonen, Työkanavan markkinointi ja viestintä

Auditointi ei ole siis vain valmiiden sivujen arviointi, vaan parhaan hyödyn siitä saa, kun se toteutetaan osissa sivuston kehityksen aikana.