Hyppää sisältöön

Senaatti-kiinteistöt

Senaatti-kiinteistöt on valtion kiinteistöasiantuntija ja toimitilakumppani, joka kehittää valtion kiinteistövarallisuutta. Senaatti pitää huolta valtion kulttuurihistoriallisista kohteista. Korjaus- ja muutostöiden ohella Senaatti-kiinteistöt julkaisee myös rakennushistoriaselvityksiä merkittävistä historiallisista kohteistaan verkkosivuillaan. 

Haasteena Senaatilla on ollut rakennushistoriaselvitysten saavutettavuus, johon olemme Selko Digitalilla pystyneet vastaamaan. Toteutimme rakennushistoriaselvitysten saavutettavaksi tekoa monipuolisesti niin vanhojen kuin uusien dokumenttien osalta. 

Olemme tehneet sivustolla julkaistuja tiedostoja saavutettavaksi tehokkaasti ja laadukkaasti. Lisäksi järjestimme Senaatti-kiinteistöjen rakennushistoriakonsulteille kaksipäiväisen koulutuksen, jossa opetimme heitä tekemään alusta loppuun saakka saavutettavia tiedostoja. Koulutuksen jälkeen tarjosimme tukea käytännön työssä tarkastamalla dokumentteja sekä antamalla yksilöllistä tukea tarvittaessa selvitysten tekijöille. 

Senaatti-kiinteistöjen esteettömyysasiantuntija, rakennuttajapäällikkö Selja Flink on tyytyväinen siihen, että on löytänyt yhteistyökumppaniksi Selko Digitalin: 

”Sekä aikaisempien raporttien muuttaminen saavutettavaksi että tekijöiden kouluttaminen ovat osoittaneet Selko Digitalin todelliseksi saavutettavien dokumenttien asiantuntijaksi. Myös rakennushistoriakonsultit antoivat koulutuksesta kehuvaa palautetta. Jeren ja Mariannan tapa esittää vaikeitakin asioita oli selkeää ja leppoisaa.

Jatkamme varmasti yhteistyötä tulevinakin vuosina, koska kaikkia rakennushistoriaselvityksiä ei vielä ole saatu muutettua täysin saavutettaviksi. Asia on meille Senaatissa tärkeä, koska haluamme että näihin hienoihin ja monipuolisiin tietopaketteihin rakennusperinnöstämme pääsevät kaikki halukkaat tutustumaan. Siksi ne julkaistaan verkossa ja siksi niiden täytyy olla saavutettaviakin!"